« Takaisin

Pikkuongelmia, muttei minulle

Heippa. Olen 35-vuotias, en enää niin nuori mies. Olen kärsinyt mielenterveyden ongelmista noin kaksi vuotta ja välillä on ollut parempia aikoja ja välillä huonompia. Apua en ole vielä kehdannut hakea, koska asumme niin pienellä paikkakunnalla, että olisi heti leima otsassa. Lisäksi olen työssä vielä sellaisella alalla, jossa pällin pitää olla kunnossa, niin pelkään että jos menen lääkäriin, niin se tulee ilmi.

Kaikki alkoi noin kaksi vuotta sitten. Olin menossa töihin. Siinä aamun varhaisilla tunneilla mietiskelin mennyttä elämääni ja niitä ihmisiä, joita en ole nähnyt kymmeniin vuosiin ja niitä ihmissuhteita, jotka joskus aikanaan menivät kiville syystä tai toisesta, ja niitä ihmisiä, jotka silloin joskus merkitsivät minulle todella paljon.

Näitä pohtiessa minut valtasi niin voimakas tunnereaktio, että oli tekemistä pitää auto tiellä ja ajatella selkeästi. Työpäivästä ei tullut mitään, joten lähdin kesken päivää kotia kelaamaan asioita. Olen yrittänyt purkaa tuota menneisyyden kuplaa mielessäni ja olen siinä mielestäni jonkin verran onnistunutkin, mutta voimakas pelko on jäänyt mieleeni tuon tapahtuman jälkeen. ”Entä jos sekoan enkä pysty huolehtimaan itsestäni ja perheestäni.” Ajatus on syntynyt mieleeni tuon voimakkaan tunnereaktion jälkeen ja pelkään päivittäin, että jos koen nuo tunteet yhtä voimakkaana mielessäni, kuin silloin kaksi vuotta sitten.

Olen palannut menneisyyteen monet kerrat mielessäni, enkä löydä sieltä sellaisia asioita, jotka olisivat mielestäni jääneet käsittelemättä siten, että ne voisivat aiheuttaa minulle enää ongelmia, mutta näyttääpä vaan aiheuttavan. Lähes päivittäin, kun herään aamuun, niin pelkään, että entä jos se tulee taas, enkä voi itse hallita ajatuksiani. Ikävä tunne, josta haluaisin päästä eroon ja elää taas ns. normaalia elämää.

Onneksi minua auttaa elämässäni oma valoinen luonne ja avoimuus. Näen ympärilläni paljon kauniita asioita, jotka tuottavat minulle mielihyvää ja saan nautintoa luonnosta ja toisista ihmisistä. Mieleni ongelmiin ei vain tahdo löytyä sellaista juttukaveria, jolle tohtisin täysin avoimesti ja luottamuksella kertoa. Kyll tää tästä.

Minua on auttanut se, että nuiden tapahtumien jälkeen olen alkanut tarkkailla omia elämäntapoja ja painon pudotus on alkanut, jota minulla on liikaa about kymmenen kiloa ja liikuntaa on lisätty ja ruokavalioonkin on huomiota kiinnitetty, joten ei niin huonoa, että siitä ei seuraisi jotain hyvääkin. Terveempi elämä, terveempi mieli.

Kirjoittaja: Nuori mies
Julkaistu: 7.6.2006
© kirjoittajan ja Apua.infon.