« Takaisin

Kunnon ihmisenä otan naarmut vastaan

Moi! Olen yhden hienon pojan isä ja naimisissa vaimoni kanssa. Puhun mieluummin pojastani, sen sijaan vaimostani en puhu niin paljoa - kuitenkin teen niin.

Olemme olleet naimisissa 12 vuotta. Elämäni on yhtä tuskaa. Vaimoni on varustettu pessimistisellä elämänasenteella. Vaikka hän on käynyt läpi monien vuosien terapian, hän ei ole tyytyväinen itseensä ja antaa sen näkyä koko perheelle. Vaimollani on ollut tosi kurja lapsuus ja ymmärrän häntä jossakin määrin. Psyykkiset vaikeudet hän siirtää omaan ulkonäköönsä, vaikka todellakaan siitä ei ole kysymys. Hän ei rakasta itseään, joten mikään ulkopuolinen ei tunnu riittävän hänen huomioimisekseen, oli kyseessä kosketus, auto, rakkauden todistelut tai uusi talo.

Poika on murrosiässä ja tuntuu, että kotonani on kaksi murrosikäistä. Joudun ratkomaan heidän välisiään riitoja koko ajan. Vaimoni on myös väkivaltainen psyykkisesti päivittäin, mennen henkilökohtaisuuksiin, sekä joskus fyysisesti: hän raapii, tukistaa ja lyö... Kunnon miehenä otan naarmut ja iskut vastaan, koska nainen on heikompi astia. Minuun ei satu, vaikka henkisesti tuntuu pahalta. Olemme käyneet myös pariterapiassa, mutta riittävää apua emme ole saaneet. Luulen, että samassa asemassa olevia miehiä on Suomenmaassa paljon. He eivät halua tai uskalla puhua asiasta. Jaa, en tiedä mikä auttaa? Kärsivällisyys ja huumori. Mutta mikään muu ei tunnu auttavan. En haluaisi erota, vaikka se olisi varteenotettava vaihtoehto. On asuntolaina, lapsi ja vastuu.

Kirjoittaja: MT
Julkaistu: 18.4.2006
© kirjoittajan ja Apua.infon.