« Takaisin

Häpesin juovia vanhempiani

Lapsuuteni vietin alkoholisti-isän sanelemassa elämässä. Hän ei piitannut meistä lapsista. Olimme vain taakka. Äitini yritti pitää perhettämme kasassa, mutta vähän ajan kuluttua hän joi isäni kanssa viikonloppuisin.

Häpesin heitä. Kavereita ei voinut kylään tuoda, kun ei tiennyt missä kunnossa vanhempani olivat. Olimme velipojan kanssa yksinäisiä - vailla aikuisen syliä, turvallisuutta, lämpöä ja rakkautta!

Pian äitini pudotti pommin: hän eroaisi. Olin tässä vaiheessa esikoisena jo niin väsynyt tähän kaikkeen, että olin helpottunut. Toisaalta olin surullinen, vihainen ja katkera.

Äitini erottua kuulin, että hänellä on uusi mies. Olin onnellinen äidin puolesta, kunnes selvisi että hänkin on alkoholisti. Olin pettynyt.

Ajattelin, että mitä tarkoitusta elämälläni on. Opiskelu ei maistunut, olut ja kavereiden kanssa "törpöttely" maistui sitäkin enemmän. Ihme, että en sortunut mihinkään kovempiin aineisiin. Luonnetta oli sen verran, että jätin moisen kaveripiirin.

Pikkuveljelleni kävi huonommin. Hänen elämänsä ei pysynyt raiteillaan. Hänelle tehtiin ns. kaksoisdiagnoosi, eli alkoholi- ja mielenterveysongelma. Hän eli kuten eli, pitäen meitä läheisiä psyykkisesti "pihdeissään". Kunnes kuoli.

Kaikesta tästä olen yhä vihainen vanhemmilleni. Olen yrittänyt antaa heille anteeksi, en tiedä voinko. He pilasivat lapsuuteni, tekivät minusta aran, hiljaisen, syrjäänvetäytyvän ja helposti masennukseen taipuvaisen.

Olen tähän asti kuitenkin pärjännyt perheeni antamalla voimalla eteenpäin. Opiskelen ja katson tulevaisuutteen. Minua auttoivat päättäväinen luonne ja oikea kaveripiiri.

Kirjoittaja: Selviytynyt
Julkaistu: 7.6.2006
© kirjoittajan ja Apua.infon.