« Takaisin

Kuin eksynyt elämään, hukkunut siihen

Tein töitä aivan liikaa. Tein kolme ja puoli vuotta töitä todella painostavassa työympäristössä ja viimeiset puoli vuotta tästä remontoin juuri ostamaani asuntoa, eli tein kahta työtä samaan aikaan. Tämän jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja luulin löytäneeni oman paikkani, mutta toisin kävi. Tein työtä vain enemmän ja enemmän, noin 200 tuntia kuukaudessa vuoden ajan. Yritin saavuttaa saman tulotason kuin korkeasti koulutetut vanhempani, mikä osoittautui mahdottomaksi. Halusin samanlaiset tulot ja menin iltalukioon. Tein samaan aikaan kuitenkin töitä. Tämä oli liikaa ja sain burn outin.

Tuntui kuin olisin eksynyt elämään, hukkunut siihen. Millään ei ollut enää mitään väliä, olin todella masentunut. Itsetuhoiset ja itsemurha-ajatukset pyörivät päässäni. Hoidin stressiäni koko tämän viiden vuoden ajan alkoholilla ja masennukseen sairastuttuani aloin polttaa pilveä. Pilven poltto oli todella suuri virhe, sain kannabispsykoosin ja jouduin tämän jälkeen hoitoon psykiatriselle osastolle. Nyt olen joutunut hakemaan elämälleni uutta ryhtiä ja tasapainoa.

Minulle puhuminen on ollut suurin apu. Mielialalääkkeet ovat myös olleet suuri apu. Nämä yhdessä ovat auttaneet saamaan elämäni takaisin raiteille. Aloitan kohta psykoterapian, missä käsitellään lapsuudessa tapahtuneita traumaattisia asioita. Isäni oli alkoholisti ja jouduin jo nuorena ottamaan vastuun isästäni, isä-poika -roolit menivät toisin sanoen ylösalaisin.

Neuvona muille sanoisin yksinkertaisen ohjeen, minkä kuulin jo 15-vuotiaana rippikoulupapiltani: ”Aika ajoin pysähtykää kuuntelemaan itseänne, ihan hiljaa hiljaisessa paikassa.” En oikein ymmärtänyt tätä neuvoa silloin, mutta nyt todella ymmärrän ja se onkin ajattelemisen arvoinen neuvo aikuistumisen kynnyksellä oleville nuorille. Vanhempien neuvot todella kannattaa ottaa opikseen. Järkeä käyttäen?

Kirjoittaja: Kokki 1981
Julkaistu: 6.7.2006
© kirjoittajan ja Apua.infon.